NAISTEN TELINEVOIMISTELUN VALMENNUSRYHMÄT

 

Seurassamme toimii sekä huippulinjan että kilpalinjan valmennusryhmiä

TELINEVOIMISTELUN VALMENNUSJÄRJESTELMÄ 

Kajaani Gymnasticsin naisten telinevoimistelun valmennusjärjestelmän tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle seuraamme tulevalle kilpavoimistelijalle selkeä ja eteenpäin vievä voimistelijan polku. Eteneminen tapahtuu iän ja taitotason mukaan yksilöllisesti.​ Valmennusjärjestelmässä Voimistelijan polku jatkuu perhegymin, esivalmennuksen, harrasteryhmien ja telinevoimistelun taitoryhmien kautta kilpaurheilun valmennusryhmiin.

Valmennusjärjestelmä luotiin syksyllä 2021 ja otettiin käyttöön vuoden 2022 alusta. 

HUIPPULINJA

Huippulinjan ryhmissä harjoitellaan nimensä mukaisesti kohti huippua ja tavoitellaan pääsyä liiton valmennusryhmiin kuten maajoukkueet, bemarit, minorit ja alueminorit. Tähtäin on timanttimerkin suorittamisessa sekä maajoukkuelinjalla tai omavalintaisissa luokissa G-H kilpailemisessa.

Huippuryhmät harjoittelevat tehokkaasti ja monipuolisesti 3-5 kertaa viikossa ja harjoituksiin tulee sitoutua. Tämän harjoittelumäärän vuoksi on hyvä, ettei voimistelijalla ole muita aikaa vieviä harrastuksia.

KILPALINJA

Kilpalinjan ryhmissä harjoitellaan tavoitteellisesti kohti kilpalinjan omavalintaisia luokkia E-F.

Ryhmissä treenataan iän ja kilpaluokan mukaan 3-4 kertaa viikossa ja voimistelijalla jää siten aikaa muihinkin harrastuksiin tai jopa toisen lajin kilpaurheiluun.

Ohjeita ja käytänteitä telinevoimistelun esivalmennus- ja valmennusryhmäläisille

HUIPPULINJAN RYHMÄT:

H1 – RUBIINIT

Ryhmän 2007-2011 syntyneet voimistelijat kilpailevat kilpalinjan D, F ja G -luokissa sekä maajoukkuelinjan luokassa 2. Ryhmä harjoittelee 5 x viikossa 2,5h kerrallaan. Osa ryhmän voimistelijoista on yläkoulun liikuntaluokalla. Osa voimistelijoista on suorittanut maajoukkuelinjalle vaadittavan Timanttimerkin ja osa kilpalinjan omavalintaisiin luokkiin vaadittavan Smaragdimerkin. Lisäksi muutama ryhmän voimistelijoista kuuluu lajiliiton valmennusryhmä Minoreihin.

 

Urheilijoiden esittelyt

KILPALINJAN RYHMÄT:

K1 – TIMANTIT

Ryhmään kuuluu kuusi 2005-2008 syntynyttä voimistelijaa, jotka kilpailevat kilpalinjan luokissa C, D, E ja F ja harjoittelevat 3-4 x viikossa 2-2,5h kerrallaan. Osa ryhmän voimistelijoista harjoittelee lisäksi 3 x viikossa urheiluakatemiassa. Muutama ryhmän voimistelija on suorittanut kilpalinjan omavalintaisissa vaadittavan Smaragdimerkin.

Urheilijoiden esittelyt

K2 – TOPAASIT

Ryhmään kuuluu 2007-2011 syntyneitä voimistelijoita, jotka kilpailevat kilpalinjan luokissa C-D ja harjoittelevat 2-3 x viikossa 2-2,5h kerrallaan.

 

Voimistelijoiden esittelyt

K3 – TÄHDET

Ryhmä on 2009-2012 syntyneiden voimistelijoiden ryhmä, joka harjoittelee 2-3 x viikossa 1,5-2h kerrallaan. Tytöt kilpailevat B-C -luokissa ja ovat suorittaneet tai suorittavat kultamerkkiä.

 

Voimistelijoiden esittelyt

K4 – OPAALIT

Ryhmä on 2013-2015 syntyneiden voimistelijoiden ryhmä, joka harjoittelee 2-3 x viikossa 1,5-2h kerrallaan. Osa voimistelijoista kilpailee B-luokassa ja osa ryhmäläisistä suorittaa vielä kilpailuoikeuteen vaadittavia merkkejä (hopea) ja osallistuu Stara-kilpailuihin.

 

Voimistelijoiden esittelyt