Valitse sivu

NAISTEN TELINEVOIMISTELU

Voimistelija tasapainoilee kymmenen senttimetriä leveällä puomilla. Piruetti, hyppy, voltti, tasapaino… Telinevoimistelijatyttö suorittaa kuin tanssien porraskaiteen levyisellä alustalla temppuja, jotka eivät ole muille mahdollisia edes jalkapallostadionin kokoisella alueella. Liikesarjat näyttävät vaivattomilta, vaikka todellisuudessa salaisuus on tuhansissa toistoissa. Naisten telinevoimistelussa tekniikka ja esteettisyys yhdistyvät voimaan ja liikkuvuuteen, jotka yhdessä johtavat äärimmäiseen taituruuteen yhdessä maailman vaikeimmista lajeista.

Naisten telinevoimistelu on huippu-urheilun lisäksi loistavaa treeniä

Telinevoimistelija pysyy pystyssä niin kapealla puomilla kuin voltin päätteeksi permannollakin. Vaikka huipulla telinevoimistelu vaatii vankkaa kokemusta lajista sekä tuhansia toistoja, on telinevoimistelu ihanteellinen laji myös kaiken ikäisille uuden harrastuksen aloittajille. Telinevoimistelun perusliikkeiden parissa on mahdollisuus kehittää muun muassa kehonhallintaa, voimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta sekä haastaa ja ylittää itsensä.

Naisten telinevoimistelussa kilpaillaan neljällä telineellä: hypyssä, nojapuilla, puomilla ja permannolla.

Luokkakilpailujärjestelmä

Naisten telinevoimistelun kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin. Kilpailujärjestelmään kuuluvat myös suoritusmerkit: stara-, kupari-, pronssi-, hopea-, kulta-, smaragdi- ja timanttimerkki. Kilpailla voi kahdella eri linjalla: kilpalinjalla luokissa B-H ja maajoukkuelinjalla luokissa 1-3 ja FIG. Kilpaileminen aloitetaan Stara-tapahtumasta, jonka jälkeen kaikille pakollisina tulevat kilpalinjan luokat B, C ja D. Kilpaileminen aloitetaan Stara-tapahtumasta, jonka jälkeen voi siirtyä kilpailemaan kilpalinjan pakollisissa luokissa B (vapaavalintainen), C ja D. Kilpalinjan D-luokan jälkeen voimistelija voi siirtyä maajoukkuelinjalle aloittaen luokasta 1 tai jatkaa kilpalinjalla E-luokasta eteenpäin. Siirtyminen luokasta toiseen vaatii tietyn kilpailutuloksen ja/tai suoritusmerkin saavuttamista. Kevään kilpailukaudella järjestetään kilpailuja kaikissa kilpa- ja maajoukkuelinjan luokissa. Syksyllä kilpaillaan kilpalinjan luokkien lisäksi maajoukkuelinjan luokissa 1-3.

(Lähde: voimistelu.fi)

Tutustu Kajaani Gymnasticsin naisten telinevoimistelun valmennusjärjestelmään ja valmennusryhmiin.